lauantai 17. marraskuuta 2012

Kesästä syksyyn

Jopa vierähti aikaa toukokuusta, ettei ole ollut aikaa tai halua tarttua kirjoituspuuhiin. Syystalvi on tuonut meille lunta tupaan jo lokakuun puolivälin tietämillä. Murmanskilaisten ostosmatkailu Ivaloon on jatkunut katkeamattomana läpi kesän. Lokakuulla ylitettiin Raja-Joosepissa 100 000 rajanylittäjän maaginen luku. Näillä korkeuksissa se on todellinen saavutus. Jouluaikaa ja vuodenloppua kohti rajanylityksissä ennätetään vielä kiriä uusiin ennätyslukemiin.

Menneen kesän muistoja

Kesään mahtui alkukesästä matka Viipuriin, Käkisalmeen ja Laatokan Valamoon sekä loppukesästä kierros Kuolan niemimaalle. Edellinen Valamon matka tuli tehtyä kaukana 1990-luvulla. 

Oli hämmästyttävää nähdä, mihin loistoon Vanha Valamo on entisöintitöiden kautta saatettu. Lähes 300 000 vierasta, pyhiinvaeltajaa ja matkailijaa vierailee saarella vuosittain 5 kesäkuukauden aikana. Heitä palvelee suuri, hyvin koulutettu opasjoukko: noin 130 kohdeopasta. Kohdallemme osui Marina-niminen pietarilainen, suomenkielentaitoinen opas. Kesäkuisena hellepäivänä luostaria ympäröivät puut, pensaat ja kukkaistutukset olivat täydessä loistossaan ja Laatokka luostarisaaren ympärillä kimalsi autereisena ja peilityynenä. Pitkä päiväohjelma oli erinomaisesti ja ammattitaidolla suunniteltu, opas asiantunteva ja asiakkaansa hyvin huomioonottava. Oli myös mahdollisuus osallistua pienimuotoiseen kirkkomusiikkikonserttiin, jossa kuultiin korvia hivelevän kaunista mieslaulua. Pitkään päivään ja oppaan jakaman valtavan tietomäärän vastaanottamiseen tarvittiin levähdystaukoja luostarin puistikoissa, leipomon piirakkamyymälässä ja Jerusalemin skiitan pihapenkeillä. Lounaan jälkeen tehtiin tunnin kävelyretki, jonka aikana voitiin nauttia saaren vehmaasta metsäluonnosta. Meille pohjoisen asukkaille eteläinen täyden kesän loisto oli ohjelmista parhaita.

Elokuisella Kuolan niemimaan kierroksella matkattiin ivalolaisen matkanjärjestäjän kokoaman ja toteuttaman matkaohjelman mukaan Sallan kautta Kantalahteen ja Apatiittiin, sieltä Murmanskin ja Petsamon kautta takaisin Ivaloon. Matkaan mahtui rehevää Vienanmeren rantaa Kantalahden seudulla, Apatiitin, Kirovskin, Montsegorskin ja Olenegorskin kaivoskaupungit enemmän ja vähemmän tuhoutuneine ympäristöineen. Matkaan mahtui kaksi päivää kesälläkin vilkkaassa pohjoisen satamakaupungissa, 307 000 asukkaan Murmanskissa. Viimeinen matkapäivä vei upeiden tunturialueiden kautta Petsamoon, jossa uudelleen rakennetaan Petsamon luostaria, tulevaisuudessa varmaan monen suomalaisenkin matka- ja pyhiinvaelluskohdetta.


Petsamon luostarin rakennustyömaa


Syksyinen tapaaminen Kangasalan Lepokodilla

Venäläistä musiikkia Kangasalan Lepokodin
sunnuntaitapaamisessa lokakuussa 2012
Ivalon Venäjä-klubin keväinen runoilta ja siellä esillä ollut Kangasalan Suomi-Venäjä-seuran kokoama Anna Ahmatova-näyttely poiki mukavaa jatkoa. Kangasalan Suomi-Venäjä-seuran joka sunnuntaisen kulttuurivartin ohjelmassa oli syysloman päätteeksi Kuolan niemimaan matkailumahdollisuuksien esittely. Se olikin helppo tehtävä, kun elokuinen kierros oli tuoreena mielessä. Lepokodin kokoontumistila täyttyi ihmisistä ja puheensorinasta, vartti venyi lähes kaksituntiseksi ja mielikuva jäi, että Kangasalan – Tampereen seudulta saattaa löytyä joskus tulevaisuudessa ryhmä matkailijoita Kuolan niemimaan ihmeitä katsastamaan. Kangasalan Suomi-Venäjä-seuran monitoiminaisen Ritva Leikaksen suolaiset ja makeat leivonnaiset tekivät kauppansa pitkän virtuaalimatkan päätteeksi. Viihtyisää yhdessäoloa siivitti venäläinen musiikki. 

Vieraita Karjalan ja Komin tasavalloista

Karjalais- ja saamelaisnuorten tapaaminen
Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa
Lokakuun loppupuolella vieraili Inarissa suomalais-ugrilaisten nuorten valtuuskunta Nuori Karjala-organisaation ja Suomi-Venäjä-seuran Pohjois-Suomen piirin projektiohjelman mukaisesti. Yhteistyökumppaneina tapaamista oli Inarissa järjestämässä Inarin kunta, Saamelaiskäräjät ja Saamelaisalueen koulutuskeskus. Nuori Karjala-organisaation kokoama ryhmä oli liikkeellä puheenjohtajansa Alina Chuburovan ja hallituksen jäsen Aleksei Tsykarevin johdolla. Nuoria vieraita oli Karjalan Sanomat-lehdestä, Murmanskin alueen saamelaisesta ympäristösäätiöstä, Prääsän kylän etnis-kulttuurisesta keskuksesta, Komi-kansan nuoriso-organisaatiosta, suomalais-ugrilaisten kansojen kansainvälisestä nuoriso-organisaatiosta. Suomalaisia ja saamelaisia järjestetyssä seminaarissa edustivat Inarin kunnanjohtaja Reijo Timperi, kansainvälisten asiain sihteeri Eila Rimpiläinen, valtuuston II vpj. Timo Väisänen ja kunnanhallituksen II vpj. Matti Kyllönen, Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston puheenjohtaja Inga Guttorm, Suoma Sámi Nuorat -yhdistyksen hallituksen jäsen Sara Wesslin sekä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kansainvälisten asiain koordinaattori Mika Aronmäki ja Nenetsia-projektin päällikkö Erkki Halmetoja. Suomi-Venäjä-seuran Pohjois-Suomen piiriä edusti toiminnanjohtaja Matti Ukkola ja SVS:n Ivalon osastoa pj. Irja Jefremoff.
Karjalaiset kasvot -valokuvanäyttely esillä
Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen aulassa


Vieraita kiinnosti erityisesti saamelaisnuorten voimakas identiteetti  ja organisoituminen omien asioiden hoitamiseksi. Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa avattiin valokuvanäyttely Karjaiset kasvot. Inarin vierailun aikana vieraat tutustuivat Yleisradion saamelaistoimitukseen, Saamelaismuseo Siidaan sekä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen toimintaan.

16.11.2012

Irja Jefremoff