keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesän tultua!

Sähköiset kuulumiset

Suomi-Venäjä-seuran Ivalon osasto on mukana elokuun puolivälissä Ivalossa järjestettävissä Sähkön tuontisiirron ja Ylä-Tuuloman voimalaitoksen valmistumisen 50-vuotisjuhlatapahtumissa. Valmistelut ovat tuoneet monenlaista uutta osaston toimintaan: On saatu toimiva yhteys Kuolan niemimaan energiatuotannon ”pääkaupunkiin” Murmashiin ja sen kulttuuritoimijoihin. Murmashin kulttuuritalon Lukomorje-kuoro tulee vierailemaan Ivalossa ja Inarissa ja esiintyy elokuisen tapahtuman pääjuhlassa. 




Tapahtumaan liittyvässä Sähköä ilmassa - näyttelyssä on esillä Inergia-sähköyhtiön toimintaa ja historiaa valokuvin ja esinein. Suomi-Venäjä-seuran Ivalon osasto tuo näyttelyyn valokuvakokoelman, jossa on kuvia sekä Paatsjoen voimalaitosten että Ylä-Tuuloman voimalaitoksen rakentamisesta. Seura on koonnut näyttelyä varten myös yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen omistuksessa olevia edesmenneen ylä-tuulomalaisen taiteilijan Sven Lokan taideteoksia, kädentaitoa ja kirjallisuutta. Murmashista saadaan näyttelyyn lasten ja nuorten piirustuksia. Näyttely on avoinna Inarin kunnan kulttuuritoimitilassa Kuulaassa elokuun puolivälistä ruska-aikaan eli 13.9.2015 asti ja se toteutetaan Inarin kunnan kulttuuritoimen tuella ja myötävaikutuksella.

Voimalaitosten rakentaminen Paatsjoelle ja Ylä-Tuulomaan oli suomalaisten voimannäyttö 1945- 1965-välisenä aikana. Mukana olleilla on suuret määrät noihin aikoihin liittyviä tarinoita ja muistelmia. Osa niistä on saatettu kirjalliseen muotoon, mutta paljon on myös tallentamatta. Inarin kunnan pääkirjasto osallistuu tapahtumaan järjestämällä 14. elokuuta kirjastolla muistelmaillan, jossa kerrotut tarinat tallennetaan kirjaston digitaaliseen arkistoon.

Suomi-Venäjä-seuran Ivalon osaston aloitteesta järjestetään 16.-17.elokuuta  juhlamatkat Ylä-Tuulomalle ja Murmanskiin. Matkanjärjestäjänä on Venäjän Matkat/Suomi-Venäjä-seuran Pohjois-Suomen piiritoimisto. Sekä päivämatkan että kahden vuorokauden matkan huipentuma on vierailu 50-vuotiaassa Ylä-Tuuloman voimalaitoksessa. Ylä-Tuulomalta Murmanskiin ulottuva matka on jo täyttynyt, mutta päivämatkassa on vielä vapaita paikkoja. Jos mielii mukaan tälle historian lehtien havinaa sisältävälle matkalle, on tässä vaiheessa toimittava salamavauhtia.

Hautojen hoitoa

Kylmä, sateinen ja tuulinen alkukesä on viivästyttänyt venäläisten sotavankien hautapaikkojen hoitoa, mutta lopulta näyttää kesä tulleen tänne tunturien taaksekin ja hautapaikkojen siistiminen kesäkuntoon voidaan saattaa loppuun. Suurin urakka on edessä kauimpana pohjoisessa sijaitsevalla Aitajärvellä, jossa routa on kaatanut kivisen hautapaaden. Sen pystyyn nostamiseen ja alustan tukevoittamiseen tarvitaan kelpo joukko miestyövoimaa. Toimeen tartutaan lähimpien viikkojen aikana.



Miten hahmot syntyvät?

Inarin kunnan kulttuurin toimitilassa Kuulaassa on parhaillaan esillä Ivalossa asuvan chukotkalais-taiteilijan Anran näyttely Miten hahmot syntyvät. Näyttelyssä on esillä herkällä silmällä nähtyjä,  luonnonmateriaaleista luotuja töitä, hiekka-animaatioita, aplikaatioita… Pienimuotoinen näyttely kertoo tekijänsä rikkaasta mielikuvituksesta ja taidosta avata luonnossa näkemiään hahmoja meidän kaikkien ihmeteltäväksi. Näyttely on avoinna kesäkuun 26. päivään, joten joutuisasti Kuulaaseen, niin ivalolaiset, inarilaiset kuin täällä vierailevatkin.

Venäjän kansallispäivä

Venäjän kansallispäivää vietetään 12. kesäkuuta. Se osui tänä vuonna perjantaille, joten venäläisillä oli kesän alussa pitkä viikonloppu. Kansallispäivän jälkeisenä viikonloppuna Ivalon kauppojen parkkipaikoilla näkyi pitkästä aikaa vieri vieressä venäläisiä autoja. Ehkä ostosmatkailu on jälleen virkistymään päin!

20. kesäkuuta 2015
Jefremova