maanantai 2. marraskuuta 2015

Ostosmatkalla Murmanskissa


Täällä Pohjois-Lapissa talvimatkailu ensilumen ohjelmineen alkaa viimeistään marraskuulla ja tiivistyy kohti joulua niin, että liikennöitsijöillä ja matkanjärjestäjillä ei enää silloin ole aikaa paikallisten matkustustarpeita ja -haluja tyydyttää. Korvatunturin Joulupukki myhäili varmaan tyytyväisenä nähdessään bussin starttaavan Ivalosta Pyhäinpäivän aattoaamuna kohti Murmanskia kyydissään mukavankokoinen joukko ostosmatkailijoita.  Joulupukkiahan tuommoinen toiminta auttaa mitä parhaiten. Matkaan lähdettiin Norjan Storskogin ja Venäjän Boriso-Glebskajan raja-asemien sekä Petsamon alueen kautta ja paluu oli suunniteltu tapahtuvaksi sunnuntaina Lotan ja Raja-Joosepin raja-asemien kautta.

Norjan Storskogissa törmättiin uutisistakin jo tunnettuun pakolaisvirtaan: Venäjän kautta tullaan Etelä-Varangin alueelle Norjaan, mutta rajanylitystä ei voi suorittaa kävellen, vaan tarvitaan kulkuneuvo. Raja-aseman pihalla oli kaksi lavaa täynnään hylättyjä polkupyöriä, joita maahan saapuvat pakolaiset hankkivat Venäjän alueelta. Par’aikaa saapui pari nuorta miestä Norjan puolelle pikkupyörillä  ”venkutellen”. Joukko nuoria miehiä seisoi jo rivissä odotellen rajaviranomaisten ohjeita. Rajamuodollisuuksista päästyämme jatkoimme matkaa eteenpäin rajavyöhykkeen rajalla olevaan tarkastuspisteeseen. Siellä odotti uusi joukko Norjaan pyrkijöitä, mukana myös naisia pienine lapsineen. Paikalla oli autoja, joilla heitä oli kai kuljetettu alueen kaupungeista vyöhykkeen rajalle. Mitähän ovat joutuneet Norjaan pyrkivät  kyydistä ja rajanylitykseen tarvittavasta polkupyörästä maksamaan? Toisten hätä muuttuu toisten bisnekseksi…

Matkalla rajalta Petsamon alueen halki Murmanskiin ei ole pilvin pimein palveluja, mutta ohikulkijan keitaaksi osoittautui niin nyt kuin monesti aiemminkin Titovkan pienoinen kahvila erinomaisesti hoidettuine wc-palveluineen. Kahdellakymmenellä ruplalla mahdollisuus käyttää siistiä wc:tä ja pestä kätensä… Kahvilan vitriinit täynnään herkullisia lohivoileipiä ja tuoreita piiraita, konekahvia ja virvoitusjuomia. Kahvitauon jälkeen matka saattoi jatkua kohti Murmanskia. Saavuttaessa pimeän aikaan Petsamon suunnalta kohti Murmanskia nousee kaupungin valomeri kuin tarjottimelle vuonon itäpuolelta. Kaupunkiin päästyä herätti myös pääkatu Leninan taidokas valaistus väreineen ja valohahmoineen matkalaisten ihastusta.

Mitä Murmanskilla sitten on tarjota jouluostoksille saapuvalle? Useita suuria kauppakeskuksia lukuisine myymälöineen, hyvin varustettuja ruokakauppoja, laadukas tee- ja suklaapuoti, kenkä- ja laukkukauppoja, ihastuttava konditoria-kahvila Junost sekä monet muut keskustan ravintolat ja kahvilat. Keskustan pellavakauppa teki hyvän myyntipäivän, mutta tyytyväisiä olivat myös asiakkaat edullisista ostoksistaan. Lähtöpäivän kohteena oli eteläisen kaupunginosan tori ja halli sekä tietysti Ylä-Tuuloman kylätori ja kauppa, johon tehtiin perinteinen pysähdys. Kauppansa tekivät marjat, säilykkeet sekä kahvit ja maukkaat, lämpimät kaali-, liha- ja perunapiirakat, täytetyt keitinpiiraat, joita suomalaisten myös lörtsyiksi kuultiin kutsuvan.

Niin - ja se huopikkaiden hankinta-asia, jonka olin tehtäväksi ottanut… Sieltähän ne löytyivät sateiselta torilta, kun ensin tuli saatua apuja sen huopikas-sanan muistamisessa venäjäksi: ”Huopikkaat, huopikkaat – täytyy löytää huopikkaat… ” 


 Jefremova 2.11.2015






Perinteikäs kahvila Junost ja sen maukas kaalipiirakka.








Mitäpä ei Murmanskin kauppahallista löytyisi: lihaa, kalaa, vihanneksia, mausteita, yrttejä, hunajaa, kukkia…


Kuvat:© Irja Jefremoff