Kuivalihan valmistus täällä pohjoisessa on asia, josta taitetaan peistä vuosittain: Mikä on oikea suolaustapa? Mikä on oikea kuivausaika? Jne.
No, kaikesta huolimatta tuli taas kerran ripustettua kevätpakkaseen ja -ahavaan sekä poronlihaa että poronsydäntä kuivumaan. Huhtikuun alkupuolella suoritetun pienen ”välitarkastuksen” jälkeen kuivalihahäkki nostettiin takaisin seinälle. Mutta huhtikuun puolivälissä oli herkku valmista.
Kuluneella viikolla pistäytyi Ivalossa asuva tsuktsilaisystäväni kylässä. Miten ollakaan muistin nostaa pöytään kuivalihaa, mikä sai veden herahtamaan vieraani poskiin. Lienee ollut aikaa siitä, kun Anra oli päässyt kuivalihaa maistamaan. ”Minä, minä… minä olen mestari! Anna veitsi…” Ja niin sain nähdä todella taidokkaan esityksen kuivalihan leikkaamisesta klassiseen tsuktsilaiseen tapaan: ohuenohuita, lähes läpinäkyviä siivuja. Makuelämyksen olisi täydentänyt sula hylkeenrasva, suola ja muut mausteet, joissa ”dipata” kuivalihasiivuja, mutta niitä ei tällä kertaa ollut vieraalle tarjota.
Siinä kun muualla Suomessa katetaan monipuolisia vappubrunsseja perinteisille juhlapaikoille alkavat täällä pohjoisessakin pälvipaikat paljastua. Päästään keittämään ensimmäiset mettäkahvit keväisessä luonnossa ja nauttimaan vastavalmistuneesta kuivalihasta…
HAUSKAA VAPPUA 2013!
Jefremova
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti